Helvetillisen huonosti nukuttu yö taas takana. Loppuyö meni voimia ja unta rukoillessa. Tuntuu etten ole oma itseni taas lainkaan. Voimat niin loppu etten pysty näkemään fyysisesti tai henkisesti muuta kuin milli kerrallaan eteenpäin.
Tekisi mieli itkeä.
Alaisen edessä näytettävä (näyteltävä) taas urheaa, etten vedä heitäkin tähän alhoon mukaan.
Sanovat että pitäisi olla tyytyväinen että on näinä aikoina töitä, mutta kyllä tämä on aivan saatanallista taistelua ollut eikä tunnu helpottavan sitten millään.
Jos kerran jo ennen lamaa olit vaan niin hyvä kuin edellinen liikevaihtosi kuukaudessa, niin kuinka herranjumala mä jaksan tätä vielä näin lama-aikoina. Mutteria on kiristetty jo niin tiukille että en pysty enää hengittämään.
Vituttaa olla jatkuvasti väsynyt ja huolissaan. Miksi en voisi vaan antaa mennä. Ei tämä tästä murehtimisella ainakaan paremmaksi muutu, niin miksi sitten täytyy maha kipeänä miettiä työasioita vuorokauden ympäri. Herätä keskellä yötä pyörittelemään jotain työvuoroasioita.
Antakaa mulle voimia kestää tämä päivä, antakaa mulle voimia kestää tämä päivä, antakaa mulle voimia kestää tämä päivä.
